Perusleirissä Kaldoaivin erämaa-alueen laitamilla 2025

Partiolippukunta Kostian Kahlaajat järjesti 60-vuotisjuhlavaelluksen Kaldoaiviin. Sinne mentiin tilausbussilla: ensin yhdellä istumalla Sodankylään ja aamulla Mieraslompoloon. Palasin omia aikojani julkeilla kulkuneuvoilla, koska en viitsinyt käkkiä paikallani loputtomiin.

Alun perin tarkoituksen oli lähteä vaellukselle Kaldoaivin halki, mutta akillesjänne kenkkuili. Jäin partiolaisten perusleiriin Mieraslompoloon ja tein sieltä päiväretkiä. Heinä-elokuun vaihde tarjoili hellettä ja ukkosia. Keskityin katselemaan ja haistelemaan Lapin tunnelmaa.

Tällä kertaa tarjolla on vain kuvia eikä perinteistä matkakertomusta.

Leirielämää

Perusleirin pihanäkymä.
Kokeilin minimalistista keitintä: trangian poltin maksalaatikkovuoassa, kattila kolmen maakiilan päällä. Onneksi maasto oli märkää.
Annoskateutta?
Joku puri ja kipu meni lihakseen asti.

Retki putoukselle

Ajelimme Mieraslompolon kohdalla olevalle levähdyspaikalle ja kävelimme siitä Gučkejohrohči-nimiselle portaittaiselle putoukselle. Hieno putous! Ihailimme sitä ensin eteläpuolelta, ja kun muut olivat jatkaneet matkaa, minä kahlasin joen yli ja katselin myös pohjoisrannalta. Gukčejohkan yli voi kahlata helposti esim. 100 m putoukselta yläjuoksulle päin.

Jatkoin märillä kengillä pohjoiseen, voimalinjaan tukeutuen, ja suuntasin mastoa kohti kulkevalle polulle. Pääsin näkemään monia rakkaita tunturikasveja. Vähän sai soita kiertää.

Katso putouksen tiedot: Suomen Vesiputoukset -sivuilla

Otin putouksesta kuvien lisäksi pari videota:

Gukčejohrohči yläjuoksulla.
Väinönputki ja vettä.
Hanna kuvaa.
Gukčejohkan pohjoispuolelta nähtynä.
Lääte.
Kissankello.
Sinisiivet kultapiiskulla.
Voimalinja ohjaa kulkijaa.
Tästä ei ehkä eksy ohi.
Näkymiä kohti Utsjoen laaksoa.
Suovillat.
Jokin maljajäkälä.

Retki Ivvánasvárrille

Kiipesin viereisen Ivvánasvárrin huipulle katsomaan maisemia. Laelle kulkee mönkijäura. Kova alusta ja ylämäki eivät olleet akillesjänteelle suotuisia, ja siksi käännyin takaisin pian erämaa-alueen rajan ylitettyäni. Palsasuot jäivät näkemättä.

Huipulla oli mukavaa viettää evästauko, kun tuuli ajoi ötökät pois. Muuten reissussa saikin olla hyttyshattu päässä ja pitkähihaisella. Taivaalla kasvoi komea ukkospilvi ja lopulta myös satoi.
Maisema kuin Gallén-Kallelan Afrikasta..
Villat ja dramaattinen taivas.
Pohjanleinikki kasvaa Tunturikasvion mukaan mönkijäurassa - sen täytyy siis olla tämä.
Masto maamerkkinä.

Retki Utsjoelle ja kirkkotuville

Pääsimme bussireissulle katsomaan Utsjoen kirkkoa ja kirkkotupia. Minua miellyttivät kirkossa erityisesti ikkunoiden yläpuoliset tiiliholvaukset. Räystäiden alla oli myös sieviä tiilimuotoja.

Kirkon vieressä on pienen kylän verran kirkkotupia, joita on käytetty suvun yöpaikkana silloin, kun on taitetu pitkä matka kirkkoon ja markkinoille. Terva tuoksui ja muu seurue tutustui tupiin. Minä sen sijaan kuljin nenä maassa etsien tunturikasveja.

Kävimme Utsjoen kylällä kaupassa Uulan Säästö Ky:ssä. Kaupan ikkuna muistuttaa suunnilleen R-kioskia, mutta sisällä on valtavassa hallissa vaikka mitä. Löysin sieltä Nuorgam-Näätämöjoki-Sevettijärvi-kartan, joka on kaikkialta muualta loppuunmyyty.

Emme päässeet uimaan Utsjokeen, mutta Nisojávrin uimapaikassa oli hyvät näkymät Áilegas-tunturille. Tässä olikin reissun ainoa tukanpesu.
Utsjoen kirkon ikkunoiden kauniit holvaukset.
Ruohosipuli Utsjoen kirkkorannassa.
Kaarlenvaltikka.
Tunturikasvio, iloni lähde.
Kirkkotuvan katossa on tuohi alla ja mätäs päällä.
Komea luonnonkivipiippu.
Rantatädyke.
Näkymä kirkkotuvilta Utsjoelle.
Niittykukkia.
Utsjoen kirkon torni.
Jokin tunturi, mutta mikä?
Ränsistynyt pikkutalvikki, vai onko se sittenkin isotalvikki? En koskaan erota niitä, jos ne eivät ole vierekkäin vertailtavina.
Áilegas-tunturin mastossa oli värähtelynvaimentajat.
Pulskaneilikka herätti hämmästystä. Kasvaa sitä Tampereellakin.
Saamen silta, en kipaissut Norjaan.

Retki Utsjoen vartta pitkin

Kävelin itsekseni katsomaan, miltä Utsjoen laakso näyttää Mieraslompolon kohdalla. Ei tarvinnut mennä kuin muutama sata metriä nelostieltä sivuun, kun jyrkkä joentörmä tuli vastaan.

Joki virtaa tällä kohtaa syvällä hiekkatörmässä. Korkeuskäyristä laskettuna joelle oli 30 metriä pudotusta. Vakuudeksi törmän päällä kulki vielä kapea harju monen kilometrin matkalla.

Joidenkin koskien kohdalta Utsjoki näytti siltä, että sen yli voisi vaikka kahlata. En kuitenkaan lähtenyt urheilemaan, mutta kävin uittamassa kättäni joessa. Vesi oli lämmintä.
Utsjoen laakso Mieraslompolon kohdalla. Jyrkkä 30 m korkea törmä.
Suvantopaikassa oli nykyinen ja entinen vene.
Jyrkkäpiirteinen pikku harju kulkee joen törmällä.
Vastarantakin on jyrkkä.
Muurahaiset olivat uurtaneet polun, joka näkyi kymmenen metrin matkalta selkeästi.
Hieno mänty: osin kelo ja osin vielä jatkuu elo.

Paluu etelään

Vietin määränpäässä neljä kokonaista päivää. Pelkkien päiväretkien tekeminen ei inspiroinut pidempään. Vaelluksella olisin kyllä viihtynyt.

Paluumatka alkoi klo 10 Mieraslompolon pysäkiltä. Pikkubussi vei Ivaloon. Siellä oli kätevästi ruokatunnin mittainen vaihto isoon bussiin, joka oli viiden jälkeen Rovaniemellä. Äkkiä kaupasta junaeväät.

Kysyin konduktööriltä, mitä tehtäisiin Parkanossa, mutta hän oli ihan yhtä pihalla kuin muutkin. Tampereen ja Parkanon välillä oli nimittäin ratavika, joka saataisiin korjattua vasta aamulla. Onneksemme salama hajotti Ylivieskan ja Kannuksen väliltä opasteen, ja sen korjaaminen kesti niin pitkään, että eteläisempi ratavika oli jo ehditty korjata.

Nukuin junassa monta kertaa ja monessa eri asennossa. Kotona olin viiden aikaan. Lapsenvahti lähti jo ennen aamukuutta ajelemaan kotiin.
Reipas vaeltaja poistui bussipysäkille.
Yöjunan penkille voi rakentaa pesän makuualustan avulla.

Teksti ja kuvat Tiiti Kellomäki 2025, paitsi yhden kuvan otti Eppu. Retkisivuille