Synnyin hyvin pienenä. Sitten kasvoin. Kävin Pikonlinnan päiväkotia Kangasalla. Asuin noin sadan metrin päässä päikystä. Se oli onnellista aikaa.Leikin, keinuin, kiipeilin, ja tappelin poikien kanssa.
Menin kouluun. Jouduin jälki-istuntoon jo ensimmäisellä luokalla, syystä että olin heitellyt poikia lumipalloilla (ei ne olleet lumi palloja, kun ne oli frisbeen muotoisia!!) Sitäpaitsi meillä oli tyhmä opettaja. Se ei tiennyt että voi olla negatiivisiakin lukuja (itse asiassa tiesi kyllä, mutta niitä ei ilmeisesti saa opettaa vielä ensimmäisellä luokalla...) Kasvoin edelleen.
Neljännen keväällä oli kivaa. Saatiin ihkaoikeat numerotodistukset! Keskiarvo oli valtava: 8,4 (sittemmin noussut numerolla, on se hyvä, että jättävät nostovaraa (= ) (Myöhemmässä vaiheessani keskiarvo onkin pysynyt viitosen alapuolella t: fuksi)
Vuoden, parin päästä oltiin yhtäkkiä koulun vanhimpia. Mutta kauan odotettu kuudesluokkalaisuus ei ollutkaan enää mikään meriitti: ennen niin kauheen vanhat kuutoset oli nyt meidän ikäisiä!
Seiskalle siirtyminen oli suuri askel: ennen oli niin iso, ja nyt niin pieni. Luokkakin vaihtui. Oltiin mokkereita. Huhhuh! Kauhee ajatus näin vanhalla iällä (;
Seiskan ja kasin aikana tulin tuntemaan monia uskovia... pääsin mukaan sakkiin. Kaikki alkoi siitä, kun uskonnonopettajani Päivi pyysi minua soluun mukaan. Siellä luettiin Raamattua, keskusteltiin ja rukoiltiin; ja siellä oli niin lämmin tunnelma, että päätin: "täällä mä alan käydä." Ja niin aloinkin. Säännöllisesti, joka toinen sunnuntai kävin solussa ja opin tuntemaan Jeesusta ja ihmisiä yhä paremmin. Tämän alan kokemuksistani voit lukea lisää täältä
Palatkaamme koulunkäyntiin. Seiskan keväällä saimme käsiimme valintakaavakkeet ja päätimme miten elämä jatkuisi kasilla (ja osaksi myös ysillä). Painotteiseksi (1h viikossa enemmän kuin muilla) valitsin uskonnon. Rehellisesti sanoen olen onnellinen, kun valinta ei toteutunut. Fysiikka ja kemia ovat paremmin minun alaani. Minusta tuleekin isona kemisti. (Vai niin, sanoo sähköfuksi.)
Kasin alussa odotti järkytys: siinä kauan kaivatussa FK-painotteisessa ryhmässä oli 16 poikaa ja 3 tyttöä! Kyllä niiden kaikkien kanssa kohtuullisesti pärjäsi, varsinkin kun yksi poika meni pysyvästi tarkkikselle ja toinen kävi siellä, mutta tuli takaisin ja kolmas meinasi mennä muttei mennytkään. (onneks ne tytöt on mukavia...)
Tässä vaiheessa en suuremmin rakastanut ainekirjoitusta, mutta kasilla kirjoitin vapaaehtoisesti jutun, joka pääsi kirjaan. Ilmeisesti tilapäinen mielenhäiriö...
Yläasteen jälkeen oltiin hetkellisesti taas koulun pienimpiä, mutta eipä se luokattomassa lukiossa niinkään haitannut, kun oli niin tasa-arvoista, että!
Tietokone, jonka suosiollisella avustuksella tämäkin sivu on aloitettu, hankittiin meille joskus 1995 ja isä väsäsi Vaissin Sukuseuran kotisivun. Innostuin sitten itsekin nysväämään henkilökohtaista tätä.