Aurinkokuntamme tärkein osa on, kuten nimestäkin voi päätellä, keskustähtemme Aurinko. Sitä kiertää yhdeksän planeetan järjestelmä.
Aurinkokuntamme on syntynyt suuresta kaasu- ja pölypilvestä, joka on syntynyt jonkin aikaisemman tähden räjähtäessä. Pilvi on painovoiman vaikutuksesta alkanut vähitellen tiivistyä, kunnes keskelle muodostuneen möykyn lämpötila ja paine on kohonnut niin suureksi, että siellä on alkanut fuusioreaktio, vety-ydinten yhdistyminen heliumiksi. Jäljelle jäänyt aines on kasaantunut pienemmiksi pallosiksi, planeetoiksi, jotka ovat painovoiman vaikutuksesta joutuneet Aurinkoa kiertäville radoille.
Mittasuhteet aurinkokunnassamme ovat valtavia. Jos Aurinko kuvattaisiin 1,5 metriä halkaisijaltaan olevaksi palloksi, kaukaisin planeetta Pluto olisi kuuden kilometrin päässä oleva murunen, ja oma Maamme nuppineulan pään kokoinen hiekanjyvä parin sadan metrin päässä Auringosta.
Aurinko on keski-ikäinen pienehkö tähti. Sen iäksi arvioidaan noin viittä miljardia vuotta ja sen uskotaan loistavan vielä saman verran. Auringon alkaessa kuolla koko aurinkokunta tuhoutuu sen mukana.
Aurinko on aurinkokuntamme tärkein energialähde. Sen massasta muuttuu joka sekunti neljä miljoonaa tonnia energiaksi. Aurinko sinkoaa pintakerroksiaan avaruuteen aurinkotuulena, joka ulottuu koko aurinkokuntamme alueelle heiketen vasta Pluton paikkeilla. Aurinko luovuttaa tuottamaansa energiaa myös säteilemällä. Aurinko säteilee kaikkia radioaktiivisen säteilyn lajeja, kaikkia valon aallonpituuksia, infrapuna-, ultravioletti- ja röntgensäteilyä sekä radioaaltoja.
Aurinko koostuu pääasiassa vedystä ja fuusion tuotteesta heliumista. Sen sydämen lämpötila on viisitoista miljoonaa astetta, mutta pintalämpötila vain noin 6000°C.
Auringon pinnalle syntyy ajoittain auringonpilkkuja, joiden maksimi on 11 vuoden välein. Auringonpilkut näyttävät tummilta, sillä ne ovat hieman ympäristöään viileämpiä. Maapallo mahtuisi helposti keskikokoiseen auringonpilkkuun. Pinnassa tapahtuu myös muita ilmiöitä, joista mainittakoon protuberanssit ja soihdut, jotka ovat suuria kaasupurkauksia.
Lähinnä Aurinkoa sijaitseva planeetta on Merkurius. Se on pieni, Kuun kokoluokkaa oleva kivimöykky, joka on täynnä kraatereita. Merkuriuksen pintalämpötila on päivän puolella noin +400°C ja yöllä parisataa astetta pakkasen puolella. Näin suuret lämpötilaerot selittää se, ettei Merkuriuksella ole kaasukehää.
Seuraavalla planeetalla, Venuksella, olosuhteet ovat aivan erilaiset. Venuksen kaasukehä koostuu pääasiassa kasvihuonekaasuista, kuten hiilidioksista. Venusta verhoavat paksut rikkihappopilvet, joten sen pintaa ei voi nähdä. Tutkakuvat ovat kuitenkin osoittaneet, että Venuksessa on tuliperäistä toimintaa. Valtavan paineen vuoksi tulivuoret eivät kuitenkaan voi purkautua räjähdysmäisesti, vaan rauhallisesti muodostaen sienimäisiä tulivuoria. Venuksen pintalämpötila pysyy aina noin +500°C tienoilla, lämpötilassa, jossa lyijykin sulaa.
Venusta seuraava planeetta on ainoa, jolta on tähän mennessä löydetty elämää: Maa. Noin kuuden tuhannen kilometrin säteinen Maa on upea paikka elämälle, sillä täällä on hapekas ilmakehä, vettä ja lämpötila, jossa vesi pysyy nesteenä. Maan akseli on kallistunut noin 23,5°, mikä aiheuttaa vuodenaikojen vaihtelun.
Maalla on yksi kuu nimeltä Kuu. Se kiertää Maan noin kuukaudessa. Kuun koko on noin kuudesosa Maasta. Kuulla ei ole ilmakehää, vaan se muistuttaa lähinnä Merkuriusta. Kuu on Maan lisäksi ainoa kappale, jolla ihminen on käynyt.
Maata ulompia planeettoja kutsutaan ulkoplaneetoiksi. Näistä ensimmäinen on Mars, hieman Maata pienempi ruosteenpunainen kappale. Marsin pinnassa on raudan oksideja, joista väri johtuu.
Marsilla on hyvin ohut ilmakehä ja pienet napajäätiköt. Marsissa on joskus virrannut vettä, mistä ovat todisteena pinnalla risteilevät kanaalit. Aikanaan niiden luultiin olevan pienten vihreiden miesten tekemiä, mutta Marsin pintaa tutkittaessa ei ole löytynyt pienintäkään merkkiä edes yksisoluisista eliöistä.
Marsilla on kaksi pientä kuuta, Phobos ja Deimos, jotka luultavimmin ovat Marsin sieppaamia asteroideja. Marsia seuraavalla radalla ei olekaan planeettaa, vaan asteroidivyöhyke. Asteroidit ovat kiviä, joiden halkaisija vaihtelee tuhannesta kilometristä muutamaan millimetriin. Ei tiedetä, mistä asteroidit ovat tulleet ja miksi ne kiertävät juuri tällä etäisyydellä Auringosta, mutta on olemassa muutamia selityksiä. Asteroidit saattavat olla räjähtäneen planeetan jäänteitä tai planeettojen rakennuttua yli jäänyttä materiaa.
Jupiter, aurinkokuntamme suurin planeetta, on muodostunut kaasusta. Se säteilee gamma- ja beetasäteilyä ja luovuttaa energiaa ympärilleen kaksi kertaa niin paljon kuin ottaa vastaan. Jupiterissa arvellaan olevan kaasujen lisäksi metallista vetyä.
Jupiterissa tapahtuu suuria sääilmiöitä. Siellä puhaltavat tuulet 300 kilometriä tunnissa ja useita satoja vuosia siellä on raivonnut suuri pyörremyrsky, jota ulkonäkönsä mukaisesti kutsutaan Punaiseksi pilkuksi.
Jupiteria kiertää yli kymmenen kuuta, josta osa on sen sieppaamia asteroideja, hyvin pieniä valtavan kaasujätin rinnalla.
Lähes Jupiterin kokoisella kauniilla kaasuplaneetalla Saturnuksella on upea rengasjärjestelmä. Planeetan ympärillä on muutaman kilometrin paksuinen, mutta tuhansien kilometrien levyinen LP-levymäinen renkaisto, joka koostuu pienistä, suurimmillaan auton kokoisista kivi- ja jääkappaleista. Renkaiden lisäksi Saturnusta kiertää yli kymmenen kuuta, joista yksi, Titan, on Maan ohella ainoa kappale, jolla on meriä. Titanin meret ovat kuitenkin metaania, joten sinne lie turha yrittää perustaa siirtokuntaa.
Saturnuksessa tuulet puhaltavat vielä kovemmin kuin Jupiterissa, jopa 1800 kilometrin tuntinopeudella.
Hieman pienempi Uranus jatkaa suurten kaasuplaneettojen sarjaa. Myös Uranuksella on renkaat, ja planeetta näyttää lähinnä polkupyörän renkaalta rullatessaan eteenpäin. Uranuksen akseli on lähes 90° kulmassa ratatasoon nähden, mikä saa sen liikkeen vaikuttamaan rataa myöten kierimiseltä.
Useimmiten toiseksi uloimpana oleva planeetta Neptunus on vuoteen 1999 saakka uloinna, sillä sen ja Pluton radat risteävät kahdessa kohtaa. Kaasuplaneetta Neptunuksen rata ei ole aivan vakaa eikä heilahteluja voida selittää seuraavan planeetan, Pluton, vaikutuksilla. Onkin arveltu, että Neptunuksen ja Pluton takaa löytyisi vielä yksi planeetta tai jopa kääpiötähti.
Yhdeksäs planeetta Pluto muodostaa kuunsa Kharonin kanssa kaksoisplaneetan. Kharonin massa on noin kolmannes Pluton massasta, joten näiden kiertämä massakeskipiste on Pluton pinnan ulkopuolella.
Pluto on Kuun kokoinen kivinen on jäinen kappale. Se on niin kaukana Auringosta, että Aurinko näkyy sinne enää tavallista kirkkaampana tähtenä.
Aurinkokunnan laitamilta löytyy lisäksi komeettoja, jotka käyvät silloin tällöin Auringon lähellä. Komeettaa voisi kuvata likaiseksi lumipalloksi, joka saa pyrstön tullessaan Auringon lähelle. Tunnetuimpia komeettoja on Halleyn komeetta, joka käy 75 vuoden välein Auringon luona.
Kaikkea tätä ja paljon muuta pyörii oman ihmeellisen Aurinkomme ympärillä!
Hyvin näyttää oma ajatuksesikin pyörivän! Erikoiskiitos eloisasta kielestä! 6/6 pistettä.