Komennusmiehen pata Pekka, OH8HTS on saanut ohjeen Saila Luostolta, ex-XYL/OH3KEV, joka on saanut sen isältään. Julkaistu alunperin Taapisessa vuonna 2000 Ostoslista 1 kg perunoita 700 g naudanfileetä tai esim. häränhäntää 1 iso sipuli 1 prk herkkusieniä 1/2 prk hillosipuleja jos siltä tuntuu pari suolakurkkua 1 pss viherpippurikastiketta 4 dl kuohukermaa lihaliemikuutio sinappia mustapippuria sitruunapippuria basilikaa rosmariinia Keitä perunat melkein kypsiksi, jäähdytä, kuori, paloittele. Kuutioi ja ruskista liha. Paloittele ja paista sipuli. Paista herkkusienet (ei lientä). Paloittele suolakurkut. Sekoita viherpippurikastikepussin sisältö n. 2 dl:aan vettä. Laita kaikki kiinteät ainekset uunivuokaan ja sekoita viherpippurikastikkeesta, kermasta, lihaliemikuutiosta ja mausteista liemi ja kaada se päälle. Paista 175 asteessa 45 minuuttia. Vaatii hieman askartelua mutta on vaivan arvoista. "Jees, eli tämän ohjeen sain isältä - todistetusti jopa insinööri osaa laittaa tätä!" - S. Luosto