Timo herätti minut päästäkseen vessaan, sitten herätti kännykkä ja lopulta myös konnari. Saimme liput takaisin. Oli tuskaisan väsynyt olo, mutta piti tähystää ikkunasta Bolognan varalta. Ajoimme yhden B.Pasilan ohi ja pääsimme sitten hyppimään kyydistä oikealla asemalla. Netistä katsottu matkasuunnitelma ei enää pätenyt, joten tarkistimme lähtevät junat. Ennen Venetsian-junaa ehti hyvin käydä kaupassa.
Kadulla lähdimme kohti api-mainosta. Lukiossa API opetti historiaa ja muuta humanismia, ehkä se Italiassa myisi elintarvikkeita. Huoltoasema se kuitenkin oli, mutta jatkoimme samaan suuntaan. Muutaman korttelin päässä vastaan tuli Si & Si Discount -kauppa, joka ainakin näytti myyvän kaikenlaista. Uteliaina kiiruhdimme sisään, ja meitä tervehti suuri hedelmäosasto. Seikkailtuamme hetken kaupassa oli korissa luumuja, banaaneja, jogurttia, vaahtoa, sämpylöitä ja halpaa vettä. Muistimme sitten, että makaronit ja riisit olivat melkein lopussa, ja peruutimme makaronihyllylle. Valinta oli ymmärrettävistä syistä vaikeaa, mutta keittoajan perusteella päädyimme tagliatelleihin eli nauhasotkuun. Vihkoa tai nenäliinaa ei löytynyt.
Ehdimme oikein hyvin Venetsian-junaan istumaan. Väsytti, mutta näimme silti jokea ja laaksoa yllin kyllin. Odotin vartin vessan vapautumista, mutta pesin sitten luumut pienellä sitruunantuoksuisella kosteuspyyhkeellä. Se oli pahaa. Vähän vaikeuksia tuotti päättää, millä asemalla jäisimme, mutta päätimme huristella päättärille. Se osoittautui oikeaksi valinnaksi, aseman edessä nimittäin aukeni kanaali. Päätimme kävellä puistoon tms. syömään ja suunnittelemaan retkeä.
Kartta, jonka saimme asemalta, oli outo. Joko mittakaava petti tai kaikkia teitä (kapeita kuin italialaiset!) ei ollut merkitty. Eksyimme hetken ja pesimme matkalla juomavesilähteessä (not!) luumuja. Söin myös ennaltaehkäisevän 500 mg disperiinin kuumuuspäänsärkyyn. Koska puisto ei ottanut löytyäkseen, palasimme kohti asemaa ja löysimme puiston. Paikka oli aika köyhä, nurmikko oli kulahtanut keltaiseksi, penkeillä siis piti istua. Puistossa oli myös Pokemon-kuvainen paita sisällään pieni poika. Pojan perhekin oli läsnä, äiti imetti pienintä. Koirat eivät ilmeisesti osanneet lukea, sillä ne olivat myös saapuneet.
Asemalla löysimme rinkanhuolijan eli säilytyspisteen, jonne oli sattumoisin sadan metrin jono. Yrittäessämme lokeroille sanoi brittienglantiherra niiden olevan täynnä. Kerroimme toisessa rinkkapaikassa olevan queue. Britti ihmetteli, mitkä two olivat kyseessä. Herra ymmärsi lopulta, kun kerroin, että siellä oli people standing.
Emme yrittäneetkään jäädä odottamaan lokeroa itsellemme, vaan suuntasimme ulos huomattuamme, että Mestren-junaan oli vielä hetki aikaa. Nousimme sillalle ja aioimme ottaa kuvan, mutta: "No niin, piti taas arvata.. heti, kun alkaa ottaa maisemasta kuvaa, menee pilveen." Yhtäkkiä huomasin, mitä olin sanonut, ja hämmästyin: "Mitä, pilveen? Ei ole totta!" Totta se oli, taivaalla oli pilviä. Oli jokseenkin outo olo parin aurinkoviikon jälkeen.
Venetsiasta kylliksemme saaneina lähdimme Mestreen, pois Venetsian saarikaupungista, ylikansallisen moskaruoan perään. Junassa näimme pari ruotsalaista, joille emme puhuneet mitään.
Mäkkärin ja lähtevät junat -taulun - Münchenin valittuamme - kävelimme vähän nähdäksemme kaupunkia. Vastaan tulikin muutama jalokiviliike ja sitten puisto. Vaikka viheralue ei ollut järin suuri, kävimme makaamaan puun varjoon ruohikolle. Ratkoimme ristikoita, Timo kertoi sadun, pelasimme shakkia ja tappelimme säännöistä. Lojuimme erikoisella Venetsian-lomallamme viitisen tuntia odottaen yöjunaa Müncheniin.
Tuli aika kauppojen mennä kiinni, ja sitä ennen me tahdoimme niihin sisään. Yritimme parista puodista löytää vettä, ja lopulta löysimmekin. Samassa paikassa myytiin muitakin juomia, mutta rahat eivät riittäneet juhannuksen-kunniaksi-vodkaan. Maleksimme pari korttelia kiertäen takaisin asemalle. Meillä oli vielä muutama tonni jäljellä, joten söimme lisää McJäätelöä. Makasin pöydällä Timon yrittäessä hoputtaa minua pois. Asemalla oli kyllä oikein hyvä odotushuone, mutta liikkeellelähtö ei houkutellut.
Odotimme huoneessa pari tuntia ristikoiden kimpussa. Mielessä kävi ajatus huristaa takaisin saarelle varaamaan paikkaa junasta, mutta huulille asti se ei yltänyt.
Laiturilla Timo kysyi virkailijan näköiseltä, olisiko junassamme odotettavissa lisämaksu tai pakollinen paikanvaraus. Virkamies ei osannut englantia, mutta Timo taikoi sanan "reservazion" näyttäen junaamme aikataulusta. Minä jatkoin näyttämällä kehystetyn R:n merkkiä (reservazion obligatoire) ja vieläpä lausuin tuon italialaisen sanan. Ei ollut lisätariffeja, mutta koimme pian, että olisi ollut fiksua varata vapaaehtoisesti.
Kun juna saapui asemalle, joka ikkunasta heilui vähintään kolme päätä ja kaksi savuketta. Ensin manailimme ihmisten tapaa roikkua ikkunoista asemilla paikoilleen menemisen sijasta, mutta hetken kuluttua huomasimme, että kenelläkään ei enää ollut paikkaa jonne mennä. Ahduimme käytävälle rinkkoinemme ja saimme jopa käytävältä istumapaikat. Pikkutavarat mahdutimme käytävän hattuhyllylle. Luimme kirjoja ajankuluksi. Ulkona satoi.