Aamulla siivosimme huonetta ja pesimme mustia pyykkejä ennen kuin pääsimme rannalle palloilemaan. Marco lainasi meille pyyhkeet, koska pesimme omamme. Pojat ja muutama muu poika pelailivat pari erää lentopalloa sillä aikaa, kun syvennyin kirjallisiin harrastuksiin. Ensimmäisessä pelissä pienet laihat pojat (kuin Bolozna) hävisivät mahakkaille miehille (Timo & kumppanit). Toinen peli olikin pienten poikien juhlaa, saivat nimittäin isokokoisemman vahvistuksen ja voittivat roimin luvuin.
Viilenimme sitten meressä, jonka suola ei jostain syystä haitannutkaan kuten tavallisesti. Sukelsimme toistemme jalkojen välistä, ja Marcon piti näyttää, että pääsi samalla sukelluksella molemmista. Rannalla pukeutuessamme joku lauloi Let it Be:tä. Olisin voinut jäädä kuuntelemaan, mutta oli jo kiire.
Pikaisesti pakkasimme kosteat mustat, desinfioimme ja laastaroimme Timon hiekkaisen pikkuvarvashaavan ja ajoimme asemalle puhumattomina. Apea olo oli, mutta juosta piti, koska saavuimme asemalle kolme minuuttia ennen junan lähtöä. Onneksi se oli vielä myöhässä, ehdimme halia hyvästiksi ja pyytää Marcoa olemaan kiltisti. Oli outoa taas istua junaan ja heittää rinkat ylös. Marcolle heilutimme ikkunasta.
Villa S. Giovannissa meidän piti odottaa junaa 19 minuuttia, mutta istuttuamme vaunuun konnari kävikin häätämässä meidät ulos. Ei paikanvarausta, ei paikkaa, ei matkaa. "Next train no pay", lupasi mies ja häipyi junansa kanssa. No, eipä tarvinnut viettää matkaa kera italialaisten, jotka halusivat keskustella - italiaksi - ja joista yksi oli setä, joka nauroi. Odotimme pari tuntia, kävimme ostamassa sämpylät ja pelasimme shakkia ruutupaperilla. Lyijykynä ja kumi ovat arvokkaat tällä matkalla (ja niin olisi vihkokin).
Seuraava juna tuli tuoden samaa lisämaksua penäävän konnarin. Maksoimme sitten kiltisti 21500 hengeltä (66mk 15p), liiralleen Timon kaikki rahat poislukien yksi 50000 liiran seteli, ja saimme vastalahjaksi tyynyt, kuitukangaslakanat ja lupauksen Interrail-lippujemme palauttamisesta aamulla. Seinistä lähti hassut yläpetit, joihin oli ovenraosta kurkkijoilla mainio näköala. Kuumakin oli, eivätkä lakanat mitenkään sitä helpottaneet. Vaihdoimme nukkumapaikkoja kunnes tuntui siltä, ettemme enää näkyneet. Oven sentään sai lukkoon.