Timo heräsi neljän aikaan, hetken päästä siitä vaihdoimme junaa. Vartin torkkumisen jälkeen olikin jo Marco vastassa. Perinteiseen tapaan kävimme juuttumassa ovien väliin ennen kuin pääsimme tapaamaan ystävää.
Marco kuljetti meidät sänkyyn ja sanoi herättävänsä kymmeneltä. Kämppä oli kuuden pojan solu, kaksi joka huoneessa. Marcon kämppis oli onneksi jossain, emme siis herättäneet ketään sisääntulollamme. Marco lähti kipittämään jonnekin (Viideltä aamulla! Miten voi jaksaa?) ja jätti meidät nukkumaan.
Kymmeneltä Marco tuli puhumaan kuin äitini: "Hyvää huomenta, kello on kymmenen." Suihkutimme, joimme teetä ja lähdimme kiertämään yliopistoa. Piti päästä lukemaan mailit, mutta koulun kaikki koneet eivät olleetkaan verkossa. Lopulta Marco sai suhteilla koneen, h-i-t-a-a-l-l-a yhteydellä ja saimme vaikeuksien kautta luettua harvat mailimme (partio-listaa ei lasketa, koska yritin erota siltä).
Ennen ruokaa kävimme vielä pyörimässä ostarilla. Pojat ostivat halvat rantalentopallopallot ja muuta urheilukamaa, super-myymme-viiniä-ja-autonrenkaita-vierekkäin-marketista juotavaa. Pallojen alkuperäinen hinta oli 27000, sitten se oli laskettu 19000. Marco sai tiskillä kuitenkin kuulla, että hinta olikin 13000. Timo kuullessaan halvasta hinnasta alkoi miettiä ostamista vakavasti, ja kun lopulta päätti ostaa pallon, se maksoikin 11900. Olisi varmaan kannattanut odottaa vielä hetki.
Yliopistolla takaisin tultuamme tapasimme Petrin, joka oli suomen suhteen lukossa. Juttelimme hetken englanniksi kunnes joku painosti kielen suomeen.
Opiskelijakortilla sai automaatista lipun, ja Marco ja Petri höyläsivät kahta korttia meille. Lipulla sai kuusi pistettä ruokaa 2500 liiralla. Pasta, salaatti, hedelmä, leipä ja vesi maksoivat yhden pisteen, pääruoka ja limutölkit kaksi. Järjestelmä oli varsin sekava, mutta halpa ja upean valinnainen. Ruoan hinta vaihteli vanhempien tulojen mukaan 1000-5000 liiraan.
Syödessämme kanaa ja namipastaa juttelin Petrin kanssa niitä näitä. Kertoi olevansa alun perin Sääksjärveltä ja opiskelevansa Oulussa. Yhteisiä tuttuja emme sentään ehtineet löytää vaikka partiolaisia molemmat olimmekin.
Italiassa kierrätys toimi komeasti: söimme kertakäyttövälineillä kertakäyttölautasilta ja heitimme sitten kaiken roskiin. Tarjotin ei sentään ollut poisheitettävä.
Kävimme sitten poistamassa Petrin joukostamme ja ihailemassa Suomi-rekkarista autoa. Marcolla oli vaikeuksia päästä eroon kaikista tapaamistaan kavereista, siksi matka kävi hitaasti. Auton luokse päästyämme huomasimme kauhuksemme, että mahtava kuumien maiden keksintö - tuulilasiin laitettava auringon takaisinheijastin - oli jäänyt asentamatta. Kärsimme siis matkan takaisin kämpille.
Marco esitteli huonettaan ja tietokonettaan. Tapasimme englanninkielisen Kalevalan - ei kalevalamittaa, kauheaa -, suomenopettelukirjan, seinän kokoisen Matrix-julisteen ja paljon EESTEC-kamaa. Huone vaikutti kyllin suurelta kahden ihmisen asua, vaikka huonetoveri vain kävi kääntymässä.
Illemmalla lähdimme sitten kahden turvavyön autollamme huristelemaan kohti Vibo Valentiaa. Italialainen ajotyyli kauhistutti, mutta maisemat olivat komeita, joskin vähän kesyjä Sveitsin jälkeen. Vibossa saimme oman huoneen mutta emme ehtineet asettua taloksi, sillä meno oli kavereita tapaamaan.
Torilla tapasimme liikaa Marcon kavereita, jotka osasivat sanoa: "Katso merta." Timo tarjosi Turkinpippureita, kaikki puhuivat italiaa. Menimme kotiin syömään.
Äidin laittama ruoka näytti kummalta, mutta maistui mahtavalta. Makaroneja, tonnikalaa, tomaatteja, oliiveja, oliiviöljyä, basilikaa ja kaprista sekoitettuna, tarjoiltiin hieman lämpimänä ("Nicht heiß, nicht kalt, das machen wir besonders im Sommer") Ähkytimme itsemme, ja sitten tarjottiin lisää: keitettyä kania, juustoja...
Pöytäkeskustelu oli hassu sekoitus neljää kieltä: äidin kanssa kommunikoimme saksaksi, Marcon ja isän kanssa englanniksi, keskenämme suomeksi ja italialaiset italiaksi. Kielenvaihto englannista saksaan ei ollut aivan niin hankalaa kuin olin pelännyt. Timonkin saksa lähti käyntiin kertoakseen, että Timo puhuu vähän saksaa.
Ruoan jälkeen matkasimme Pizzoon jäätelölle. Oli huimaa lasketella kapeita serpentiinikatuja merenrantaan, kun joka kulman takaa olisi voinut tulla auton nokka vastaan. Marco kuitenkin sujuvasti tööttäili pahimmissa kulmissa antaakseen vastaantulijoille tilaisuuden väistää.
Tulimme jäätelöpaikkaan paljon sovittua aikaa myöhemmin, mutta niin taisivat tulla kaveritkin. Meille tilattiin jotain ("Se on paras, mekin otamme aina sen."), joka osoittautui suklaapalloksi. Kolmea erilaista suklaajäätelöä paksulla kaakaokuorrutuksella - sisällä vielä paksua suklaakastiketta. Timo piti siitä niin paljon, että söi puolitoista annosta, minulle se oli tervanjuontia.
Marco viihdytti meitä taikatempulla: pöytä nousi, kun Marco rummutti sitä sormillaan. Pian Timo nosti sen samalla tavalla. Juju, jonka kyllä panin merkille mutten hoksannut tärkeimmäksi seikaksi, oli pöydän jalan tukeminen tuoliin samalla, kun peukalot nostivat pöytää.
Kävimme rannassa katsomassa tähtiä ja lähdimme sitten takaisinpäin. Matkalla vietimme hetken levähdyspaikalla taivaalle tähyillen; Marcolla ja minulla oli väittely erään tähden planeettuudesta (myöhemmin tarkistin, että kirkas kappale oli tähti eikä Mars ja näin ollen olin oikeassa). Harmitti, kun ei ollut tähtikirjaa mukana, näin niin paljon uusia. Herkuleen sentään sain kohdata kokonaan, se lievitti tuskaa.
Meille ilmoitettiin, että herätys olisi aamulla yhdeksältä, ja pääsimme nukkumaan hyvin ansaittua yöunta kiireisen päivän jälkeen.