Maanantai 19.6.

2059 Rooman päärautatieasema, matkatavarasäilytyksen edusta. Tiiti nukkuu päänsärkyään pois.

Aamusella heräilimme vähitellen Rooman junassa. Osastotoverimme jäivät pois jo jossain Pohjois-Italiassa ja saimme olla omassa rauhassamme pitkään.

Yhdessä kohtaa juna pysähtyi ja suurin osa porukasta poistui. Luulimme jo saapuneemme Roomaan ja olimme jättää junan, mutta onneksi yksi porukka vaunussamme oli vielä osastossaan. Heiltä sain kuulla, että olemme vasta Firenzessä. Matka jatkui.

 

2134 Sama asema, odotussali. Siirryimme rauhallisempaan paikkaan Tiitin olon hieman parannuttua.

Lähempänä määränpäätämme osastoomme ilmestyi pari ihmistä, vaikka verhot käytävälle olivatkin suljetut. Saimme myös kuulla olevamme 100 minuuttia aikataulustamme myöhässä ja siksi oikeutettuja matkahinnastamme 30% arvoiseen rautatielahjakorttiin. Jo toista kertaa hyvitystä, jota emme liputtomina voineet kerätä.

Hieman ennen keskipäivää tulimme lopulta perille. Kestettyään yli 13 tuntia matka oli pisin junamatkamme ikinä. Ei se silti niin kovin pitkältä tuntunut, koska torkuimme suurimman osan ajasta.

Roomassa sitten hankkiuduimme kartan omistajiksi ja eroon rinkoistamme. Säilytys tapahtui tällä kertaa ihan ihmisten hoitamilla hyllyillä ja hinta oli 5000 liiraa laukulta jokaista 12 tuntia kohden. Kallista, mutta laukkujen kokokin oli vapaa.

Päätimme suunnistaa ensin Colosseumille tuntematta ollenkaan kartan mittakaavaa. Se osoittautui varsin suosiolliseksi ja saavuimme pian kohteeseemme. Tosin matka oli niin lyhyt, ettei etsimiämme vesi-, paita- ja aurinkorasvakauppoja löytynyt.

Colosseumin sisäänkäynnillä kuulimme tuttua kieltä: "Ja tässä tulee sitten samanlainen portti kuin metrossa..." Aurinkomatkojen opashan se siinä johdatteli ryhmäänsä entiselle gladiaattoreiden taisteluareenalle. Päätimme yrittää päästä pummilla kuulemaan selostuksen. Lippujonot olivat kuitenkin varsin pitkät ja maksettuamme nuorisona puolihintaiset liput (5000 liiraa/kpl), oli opas jo ehtinyt jonnekin piiloon.

Pian kuulimme voimakkaan suomalaisäänen yläpuoleltamme ja totesimme ryhmän kerenneen jo colosseumin yläkertaan. Yritimme kuumeisesti löytää portaat sinne, muttemme kelpuuttaneet 2000 vuotta vanhoja, rapistuneina suljettuja portaita, emmekä myöskään Bronto Skylift -nosturia. Niin tilaisuus karkasi käsistä.

Pääsimme sitten keskittymään itse rakennelmaan. Vaikuttavan iso se oli; ihme, että sellaista jo silloin muinoin on saatu aikaan. Otimme muutamista hienoista paikoista kuvia ja vaihdoimme pari sanaa aurinkomatkalaisten kanssa ennen poistumistamme.

Colosseumia edestä ja
takaa.

Seuraava kohteemme oli tarkoitus olla Colosseumin viereinen rauniopuisto, mutta nesteen loppuminen ja lähes suoraan ylhäältäpäin pilvettömältä taivaalta porottava aurinko saivat Tiitin tuntemaan olonsa niin heikoksi, että päätimmekin mennä metrolla johonkin lähiöön, josta todennäköisesti löytyisi kauppojakin.

Puolisatunnaisesti valitsimme erään lähiön, jossa ensin kohtasimme parikin keskipäiväksi suljettua kauppaa. Tuolla helteellä siestan kyllä ymmärtää.

Lopulta löysimme aukinaisen supermarketin ja ostimme veden ja eväiden lisäksi 1½ litraa outoa inkiväärilimsaa. Se osoittautui niin pahaksi, että kaadoimme suurimman osan maahan ja käväisin ostamassa tilalle saman verran Fantaa.

 

Istuimme hetken jogurttia juoden, sitten lähdimme etsimään asemaa, jonka olimme ehtineet jo hukata. Löytyi se. Huristimme Terminin isolle asemalle ja vaihdoimme Vatikaaniin vievälle linjalle.

Vatikaanissa oli paljon pyhimysten tai paavien patsaita kauniilla aukiolla. Pulut tulivat niin lähelle, että niskat olisi helposti voinut vääntää nurin. Pyhässä kirkkovaltiossa piti kuitenkin olla kiltti puluillekin, joten emme potkineet niitä pahasti.

Kappeliin pääsy olisi vaatinut todisteen itsekidutuksesta - pitkät housut - joten meitä ei laskettu sisään. Ostimmekin sen sijaan viihdykkeeksi postikortin ja -merkin ja lähetimme mummulle tervehdyksen.

Missään ei tarkalleen ottaen kerrottu, missä valtakunnanraja kulki, joten passeihimme emme vieläkään saaneet leimoja. Aukion laidan ulkopuolella näimme pari ratsupoliisia, mikä viittaisi pikkuvaltion jatkumiseen, mutta toisaalta pappien ja nunnien tiheys oli aukiolla huomattavasti suurempi.

Ratkaisin t-paitaongelmani ostamalla Ciao Roma -paidan viidellä tuhannella liiralla. Laitoin sen kuitenkin vain erppuun, en päälleni, ja jatkoin hikoilua valmiiksi hikiseen paitaan.

Kävelimme katuja eteenpäin yrittäen päästä metroasemalle. Matkalla tutkin toisenkin kojun paitoja, joiden ainoa valkoinen paita oli jalkapalloaiheinen. Yritimme myös käydä leipomossa ja jossain toisessa kaupassa, muttemme ostaneet mitään. Tallustimme vielä toiselle metroasemalle levähtäen välillä penkillä.

Metro toi meidät yhden asemanvälin päähän rautatieasemalta. Aseman portailla oli Jyrki Vainion nimilappu. Näimme McMainoksen ja sitä seuraten päädyimme spagettiravintolaan. Timo ei pitänyt ruoastaan, minä söin siis kaksi. Kävimme vielä McSyömässä - lähinnä Timo söi ja minä pitelin päätäni.

Oli helpottavaa viimein päästä asemalle. Timo haki rinkat säilöstä ja lääkitsi minua, sitten kuulemma nukuin kolme varttia. Herättyäni siirryimme sisätilaan lämpimään ja puhtaaseen, sinnekin pääsi vain lipulla. Junassa valtasimme sitten oman kopin ja suljimme verhot. Kukaan ei yrittänyt sisään.