Keskiviikko, 14.6.

Yöllä etana kävi Timon päälle ja puri tätä. Parran sisällä leuassa vasemmalla on iho rikki. Etanoita saattoi nähdä yhdellä silmäyksellä kymmeniä suuria kotilollisia ja lukemattomia pikkuisia. Makuupussien ulkoreunoilla oli niitä, minun pussini sisällä pari ja Timolla myös. Päätimme lähteä ja ehtiä aamun ensimmäiseen lauttaan.

Timoa purreen 
kotilon sukulaisia.

Lauttarannassa kävimme vessassa ja ostimme liput. Kun yritimme sisään, meille sanottiin, että myöhästyimme, ja käskettiin vaihtaa lippua. Kävi ilmi, että kello 0637 meille myydyn lipun kanssa olisi pitänyt olla selvittämässä lähtöä ja 0630. Saimme lippuun yhden seiskan muutettua kasiksi ja tulimme takaisin. Nainen halusi tutkia meitä, ja Timo vastasi kysymykseen "Do you mind jos tutkin rinkkasi?" suureksi häpeäkseen "Yes." Meitä kävelytettiin metallinpaljastimeen, ja täti kopeloi rinkan alataskua. "Se metallinen siellä on spriikeitin..."

Uudet Hoverspeed-pelikortit (puntakolikoiden tuhlailua) taskussa nousimme ilmatyynyalukseen, joka taisi lentää laiturilla. Kamalassa melussa torkuimme puolen tunnin matkan mantereelle. Bussi vei asemalle, mutta sekään ei enää ollut ilmainen.

Vilkaisimme aikataulut asemalla ja lähdimme sitten etsimään ruokaa. Kierroksella olisimme saaneet tankattua, öljyt vaihdettua kahdesti ja poltettua useaa kymmentä eri tupakkamerkkiä, mutta ruoan kanssa oli heikompaa. Viimein päädyimme tuttuun tapaan päällystettyyn patonkiin. Juna meni heiluen Lilleen.

Lillen nuorisomaja oli oppaassa vain osoitteella. Harhailimme ensin hetken Timon syödessä toista patonkia salamilla, sitten kysyimme ranskalaiselta. Kirjoitimme osoitteen paperiin ja ranskatäti piirsi kartan (kuva 2). Sen ja erään liikkeen ikkunasta löytämämme kartan turvin löysimme tienviittoja, jotka johtivat meidät harhaan ja joita seuraamatta pääsimme majalle.

Vaikka maja oli tuolloin 13 maissa suljettu (12-14), päästi setä meidät jättämään romumme ja antoi vielä kartan. Suuntasimme pieneen puistoon potkimaan puluja ja puhumaan pikkupojalle. Varasimme lopulta kahden hengen huoneen, mutta koska sinne pääsikin vasta neljältä, lähdimme Parc Zoologiqueen vilkaisemaan puistoa. Matkalla ostimme vielä yhden paninin. ajattelin armahtaa ranskalaista myyjää ja tilasin ranskaksi. Vastauksena olikin ruoan sijaan hirveä puhetulva, johon jouduin nolona toteamaan, etten osaakaan ranskaa. Ilmeisesti haluamaamme laatua ei löytynyt, joten myyjä esitti sikaa ja tarjosi sikaleipää. Hyvää sekin loppujen lopuksi oli.

Puiston eläinosan porteilla puuttui selvästi jotain: lipunmyynti ja -tarkastajat. Ihmettelimme kovasti, miten jotain sellaista saatettiin antaa ilmaiseksi, mutta uskalsimme sisään muiden perässä. Aluksi tapasimme lintuja ja puoliapinoita, sitten lumileopardin, strutsin ja täytetyn norsun. Ehdoton hitti oli apinasaari, jossa isä- ja poikagibboni ajoivat toisiaan takaa erilaisissa köysissä ja telineissä kieppuen. Tapiiri, jonka nenä kieppui hienosti, oli samassa aitauksessa parin alpakan kanssa. Oudon jäniksen oloisen "vesisian" tapasimme myös, mutta emme tienneet, mikä se oli suomeksi. Iso sarvikuono taisi olla sukua Leka-Arskalle, vaikka olikin eri värinen.

Koska meillä oli kova nälkä, etsiydyimme aseman luona näkemääni pizzeriaan. Siellä meidät otti heti vastaan englanninkielinen tarjoilija, toi pöydälle paperiliinat ja kaikki. Liian pitkään ei tarvinnut odottaa, ja pizza oli makoisaa.

Kuudeksi ehdimme takaisin hostellille, saimme huoneen avaimen ja ryntäsimme suihkuun heti, kun olimme saaneet makuupussit kuivumaan ja lakanat sänkyyn. Seitsemän ja kahdeksan välillä taisimme sitten nukahtaa makeaan ja hyvin ansaittuun uneen.