Corvus mannunvartia*, haltiamies Yeomanrystä

Haltiaksi Corvus on melko atleettinen, enemmän fyysisesti kuin henkisesti orientoitunut. Noin viisi jalkaa pitkä ja sopusuhtainen. Silmät ovat vihreät, hiukset hyvin tummat, iho päivettynyt. Corvus ei ole erityisen karismaattinen, ei luotaantyöntävä, mutta juro käytös ei suo osakseen positiivista huomiota. Corvus ei koskaan ole osoittanut erityisiä hengenlahjoja ja häntä voisi kuvailla yksinkertaisesti sanalla: Pässi.

GM:n huomautus :
Ja tästä huolimatta Corvus valittiin virallisesti seikkailijaryhmän johtajaksi! No eivät ihan kaikki ryhmän jäsenet aina kyllä kuunnelleetkaan korvuksen ohjeita tai käskyjä..

Mukanaan Corvuksella on jättiläismäinen haltiakoira nimeltä Pilkku, sen turkki on vaalea ja pilkullinen - nimi on upea osoitus Corvuksen hengenlahjoista. Jotain käsitystä koiran koosta antaa se, että sen säkäkorkeus on neljä jalkaa ja se painaa noin kolmesataa naulaa. Joten jostain syystä samoillessaan Corvus saa liikkua varsin rauhassa piskuisilta rosvo- ja hiisijoukoilta.

Vaatetus on yksinkertainen ja käytännöllinen; tummanruskeat nahkasaappaat ja housut, vihreä tunika, nahkapanssari ja vihreä matkaajan viitta.

Kättä pidempää tarvitessaan Corvus turvautuu pitkään- ja lyhyeen miekkaan sekä pitkään jouseen. Samoojakoulutuksen myötä Corvus on oppinut joitain hyödyllisiä taistelutaitoja, joita hän on hionut ja opetellut joitain uusiakin matkan varrella. Corvus käyttää molempia miekkoja yhtä aikaa varsin luontevasti ilman mainittavaa haittaa osumiseen. Jousiampujana Corvus on sekä tarkka että nopea, siinä ajassa kuin joku muu ampuisi yhden nuolen ehtii Corvus ampua kaksi, jos taistelutoveri joutuu pulaan lähitaistelussa, pystyy hän pelastamaan kaverin pulasta tarkalla laukaisulla.

Pelaaja: Markus 'Hobitti' Myllynen

* mannunvartia = ranger

<BackPoint<Takaisin