Atainon - Suel velhotar

Ensinäkemältä Atainon vaikuttaa hiljaiselta, vaatimattomalta ja syrjäänvetäytyvältä velhonaiselta, mutta tarkempi tuttavuus paljastaa vahvoja ja kärkeviä poliittisia mielipiteitä.
Atainon on suuri lain ja järjestyksen puolustaja, joka kannattaa kovia (ja usein lopullisia) tuomioita rikollisille viattomien suojelemiseksi. Hänen mielestään paikalliset kuningaskunnat eivät ole tehtäviensä tasalla (etenkin Yeomanry on aivan uskomattoman lepsu) ja niiden poliittinen johto tulisi vaihtaa.
Hän haluaa suojella maata pahuuden ja kaaoksen voimilta ja siinä sivussa tulla mahtavaksi velhoksi, joka pystyy tehokkaasti ajamaan asiaansa.

Atainon on omasta mielestään hyvinkin suvaitsevainen ja asioihin järkiperäisesti suhtautuva henkilö. Hän ymmärtää, että vaikka suelit (joihin hän itse kuuluu, kuten hänen vaaleat hiuksensa paljastavat) ovat yleisesti ottaen kykenevin kansa, aina on poikkeuksia joka suuntaan. Joitakin ei-sueleja voisi jopa päästää hallintoon.
Atainon ei kuitenkaan pahemmin pidä ihmisistä yleisesti ottaen ja hänen mielestään suurin osa näistä on vähä-älyisiä tomppeleita tai muuten vain huonompia kuin hän itse.

Jotkut rodut, kuten maahiset ja puolituiset, voisi hänen mielestään erityistä kykeneväisyyttä osoittaneita poikkeusyksilöitä lukuunottamatta laittaa reservaattiin kunnes ovat jalostaneet rotunsa salonkikelpoisiksi.
Hiidet ja muut vaaralliset "tuhoeläimet" tulisi tappaa sukupuuttoon mitä pikaisimmin.
Atainonin paras ystävä maailmassa on hänen lemmikkinsä, pieni raidallinen maatiaiskissa nimeltä Varjo.

Atainon arvostaa älykkyyttä, rehellisyyttä, rohkeutta (mutta ei uhkarohkeutta) ja kohtuutta. Hänen palvoo Wee-Jasia, mutta ei ole erityisen uskonnollinen.
Hän on vaatimattoman Hold of Sea Princesiläisen pienyrittäjäperheen vesa.
Hänellä ei ole juurikaan huumorintajua.

Pelaaja: Maija Toivola

<BackPoint<Takaisin