Muut juoksut

Tampere Puolimaraton 2015

Sunnuntai 12.9.2015 klo 15.00

Sää:
Lämpötila n. 18 astetta, puolipilvistä

Bruttoaika:
1:33:58

Nettoaika:
1:33:50

Linkki Garmin Connectiin:
https://connect.garmin.com/modern/activity/896104735

Edellisvuoden tapaan olin ilmoittautunut Tampereen Puolimaratonille 2015 jo hyvissä ajoin eli marraskuussa 2014. Uskoin jälleen olevani ennätyskunnossa, olinhan toukokuussa 2015 HCR:llä jo tehnyt uuden ennätykseni 1:34:02 haastavalla reitillä ja ruuhkasta huolimatta. Nyt tavoitteenani oli 1:30 alitus kuten HCR:lläkin oli ollut, ja tällä kertaa uskoin pystyväni tuohon vauhtiin, joka tarkoittaisi keskimäärin 4:16 kilometrivauhtia.

Kisapäivän aamuna söin samanlaisen aamupalan kuin aiemminkin: voisilmäpuuro, pari palaa ruisleipää, vähän raejuustoa, pari kuppia kahvia ja lasillinen omenamehua. Ruoan suhteen vähän miettimistä aiheutti lähtö, joka oli siirretty aiemmasta puoliltapäivin tapahtuvasta iltapäivään kello kolmeen. Päädyin lopulta ennen kotoa lähtöä syömään vain kevyeksi lounaaksi pätkän vaaleaa patonkia.

Tuttuun tapaan vein auton firman parkkihalliin ja kävelin Ratinaan, jonne saavuin noin puolitoista tuntia ennen lähtöä. Tapasinkin lähes saman tien pari tuttua, joiden kanssa hengailin ja juttelin lähtöä odotellen. Noin puoli tuntia ennen lähtöä vein repun säilytykseen, kävin wc:ssä ja lähdimme kävelemään keskustorille. Toisen kaverin kanssa juoksimme pienen alkulämmittelyn koskipuistoon ja takaisin. Sitten siirryimme lähtöalueelle, jossa oli käynnissä ohjattu alkulämmittely, ja hivuttauduimme hiljalleen melko lähelle lähtöviivaa.

10 kilometrin juoksijat lähtivät kaksi minuuttia ennen puolimaratonia vähän lähempää Finlaysonin porttia. Pienen odottelun jälkeen puolimaratoninkin lähtölaukaus ammuttiin, ja pääsin käytännössä heti omaan vauhtiini. Yritin vähän hillitä vauhtiani, varsinkin kun alkumatkassa on loivaa ylämäkeä Finlaysonia kohti juostaessa. Syke pomppasi silti lähes saman tien korkealle, mutta en siitä sen kummemmin huolestunut. Ensimmäinen kilometri täyttyi ajalla 4:20.

Puutarhakadulla ohittelin 10 kilometrin juoksijoita, kun yhtäkkiä takaviistosta joku huusi nimeni. Ehdin vain vilkaista sinne ja näin yhden työkaverini juoksemassa kymppiä. Heilautin pikaisesti kättäni, koska olin jo aika kaukana hänestä. Toinen kilometriaikani oli tarkalleen tavoitetasoa eli 4:16. Hetken päästä saavuttiin ensimmäiselle huoltopisteelle, josta otin nopeasti vauhdissa vähän vettä.

Näsijärven rantaa juostessa tavoitevauhdin ylläpitäminen oli kohtalaisen helppoa. Kilometrit 3-5 täyttyivät kilometriajoilla 4:19, 4:18 ja 4:16. Olin siis muutaman sekunnin tavoitteesta jäljessä, mutta uskoin pystyväni kirimään sen umpeen. Lapinniemessä tuli vastaan toinen huoltopiste, josta otin ensimmäisen tapaan jälleen vain vettä. Tällä kertaa sivelin vettä myös kasvoille ja käsivarsille viilennykseksi.

Kuudes kilometri oli edelleen tavoitteen mukainen, 4:17. Lapinniemen kierroksen jälkeen reitillä oli hieman nousua, kun lähestyttiin Rauhaniemen siltaa. Osasin siis odottaa vähän hitaampaa kilometriä, joka olikin 4:26. Vanhasta muistista osasin myös odottaa seuraavan kilometrin alamäkeä. Lapintiellä oli siltaremontin takia tietyömää, mikä aiheutti kapean ja mutkaisen kiertotien, mutta siitä huolimatta kahdeksas kilometri täyttyi ajalla 4:10.

Juoksu tuntui vielä hyvältä. Tampellan alueella pujoteltiin kolmannelle huoltopisteelle, jossa toimin samoin kuin edelliselläkin. Hetken päästä täyttyi yhdeksäs kilometri ajalla 4:13. Tässä vaiheessa olin luottavainen, että pystyisin ylläpitämään vauhtia ja pääsisin tavoitteeseeni. Tammerkosken rantaa pitkin oli mukava juosta, kun yleisöä oli paljon ja reitti oli enimmäkseen tasaista tai alamäkeä. Koskikeskuksen tienoilla täyttyi kymmenes kilometri ajalla 4:12. Hetken päästä saavuttiin Ratinan stadionille, jossa kierrettiin tuttuun tapaan kierros ja lähdettiin Ratinanrannan kautta kohti Härmälää. Näillä main huomasin ensimmäistä kertaa, että vauhdin ylläpitäminen ei ollutkaan enää helppoa. Sykekin oli pari pykällää pudonnut, mikä kertoi vauhdin hidastumisesta, ja yhdestoista kilometriaikani oli 4:23.

Oikeastaan tiesin jo, etten tule saavuttamaan tavoitettani, koska olin siitä tässä vaiheessa matkaa puolisen minuuttia jäljessä. Tahtia olisi pitänyt siis hieman kiristää loppumatkalle, mutta jaloissa ei ollut puhtia tehdä niin. Päinvastoin tunsin, kuinka vauhti vääjäämättä hidastui, ja kahdestoista kilometriaika olikin jo 4:32. Nyt kun ennätys oli käytännössä karannut, oli helppo antaa itselleen lupa löysätä vielä hieman lisää. Tämän näkee hyvin keskisykkeestäkin, joka oli loppumatkan pari-kolme lyöntiä alempi kuin alkumatkan.

Soutupaviljongin kulmalla tultiin taas huoltopisteelle. Vähän sen jälkeen Hatanpään sairaalan tienoilla täyttyi kolmastoista kilometri ajalla 4:36. Neljännentoista kilometrin kohdalla tultiin jälleen huoltopisteelle, ja kilometriaika oli 4:26. Vähän tämän jälkeen lähdettiin pitkään ja loivaan nousuun kohti Nuolialantietä, ja viidestoista kilometri täyttyi ajalla 4:46. Etenin siis jo todella hitaasti! Tämä harmitti, mutta toisaalta uskoin silti pääseväni selkeästi uuteen ennätykseeni ja uudelle minuuttiluvulle. Laskeskelin, että 1:33-loppuajan alittaminen olisi vielä mahdollista.

Heti nousun jälkeen Nuolialantielle tultaessa minut ohitti toinen juoksija, joka oli pitkään ollut aivan perässäni. Hän kysyi tavoiteaikaani, johon vastasin sen olleen 1:30, mutta nyt kun se oli karannut niin tavoittelisin vain uutta omaa ennätystäni. Hän sanoi tähtäävänsä 1:32-aikaan ja kannusti minua tsemppaamaan vielä loppumatkalle. En kuitenkaan pystynyt seuraamaan häntä vaan jäin koko ajan jälkeen. Kuudestoista kilometriaika oli 4:27. Härmälän mäkisiä hiekkateitä edettiin kohti huoltopistettä, ja seitsemästoista kilometriaika oli todella surkea 4:47. Mielialani oli aika matala, ja aloin jo huolestua jopa uuden ennätyksen karkaamisesta. Siitä huolimatta vauhdin lisääminen tuntui mahdottomalta.

Arboretumin rantaa juostessa alkoi jo näkyä Ratina, ja siitäkin tiesin että matkaa ei ole enää kovin paljoa. Seuraava eli kahdeksastoista kilometriaika oli samaa tasoa kuin edellinenkin, 4:45. Hetken päästä tultiin kohtaan, jossa hitaammin juoksijat tulivat vastaan, ja oli mukava ajatella, että oma matka on jo melkein lopussa kun heillä sitä on vielä reilusti jäljellä. Viimeinen huoltopiste tuli vastaan, ja join vähän aiempaa enemmän vettä ja sivelin sitä taas myös iholle viilentämään. Melkein heti huoltopisteen jälkeen täyttyi yhdeksästoista kilometri koko matkan huonoimmalla ajallani 4:48.

Hetken päästä tultiin jälleen Ratinanrantaan, jossa hitaampia juoksijoita tuli reitin toisessa reunassa vastaan. Välillä heitä oli jopa niin paljon, että ohittaminen vasemmalta tuntui hieman ahtaalta. Sitten saavuttiin Laukonsillan alle, ja kahdeskymmenes kilometri täyttyi ajalla 4:32. Motivaatiota loppukiriin ei ollut, mutta katselin kelloa että alle 1:34 minun pitäisi vielä päästä. Laukontorille tultaessa en ollut tästäkään enää ihan varma, joten otin loppukirin. Viimeinen täysi kilometri vei aikaa 4:35. Juoksin Laukonsillan ylämäkeen niin kovaa kuin jaksoin, ja hetken päästä olin maaliviivalla. Pysäytin kellon aikaan 1:33:50, eli vain niukin naukin uudelle ennätysminuuttiluvulle ja ainoastaan 12 sekuntia HCR:ssä tekemääni ennätystä parantaen.

Maaliviivan ylityksen jälkeen suuntasin tuttuun tapaan maalihuoltoon, ja jäin alueelle fiilistelemään ja odottelemaan tuttuja maaliin. Tunnelmani oli vähän ristiriitainen, koska toisaalta olin kuitenkin tehnyt uuden ennätykseni, mutta toisaalta olin jäänyt tavoitteestani melkoisen kauas ja juoksun toinen puolikas oli mennyt todella huonosti. Paremmalla vauhdinjaolla olisin siis voinut päästä parikin minuuttia parempaan loppuaikaan. Toisaalta tämä on turhaa jossittelua, koska ennakolta luulin kuitenkin olevani tavoitteeni mukaisessa kunnossa.

Vuoden 2015 Tampere Puolimaratonista ei siis jäänyt niin hyvä maku kuin edellisvuoden tapahtumasta, mutta tämä ei johtunut varsinaisesta tapahtumasta vaan omasta suorituksestani. Suurella todennäköisyydellä osallistun siihen jatkossakin.

Kilometriajat ja keskisykkeet kuvaajana:

Kilometriajat ja keskisykkeet taulukkona:

Km 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 21,0975
Aika 04:2004:1604:1904:1804:1604:1704:2604:1004:1304:1204:2304:3204:3604:2604:4604:2704:4704:4504:4804:3204:35 00:25
Keskisyke 166179181184183184184184184184182182181181180181181180178181183187

Takaisin etusivulle