Muut juoksut

Tampere Maraton 2017

Lauantai 16.9.2017 klo 11.10

Sää:
Lämpötila n. 10 astetta, pilvistä

Bruttoaika:
1:59:57

Nettoaika:
1:59:47

Linkki Garmin Connectiin:
https://connect.garmin.com/modern/activity/1980297564

Olin jo neljännen kerran ilmoittautunut vapaaehtoiseksi jänikseksi Tampereen Maratonklubin järjestämälle Tampere-maratonille. En vieläkään uskaltanut lähteä jänikseksi täydelle matkalle, joten jänistelin puolimaratonin leppoisaan kahden tunnin aikaan. Työkaverini oli ilmoittautunut jänikseksi samalle matkalle ja ajalle. Tällä kertaa tämä tapahtuma ja Tampere-puolimaraton olivat eri päin kuin yleensä ja vain viikon sisällä toisistaan. Uskoin kuitenkin palautuneeni riittävästi kovasta puolikkaan juoksusta.

Juoksunumeron olin hakenut jo perjantaina. Tapahtumapäivänä sää oli pilvinen, ja sateen oli ennustettu alkavan puoliltapäivin tai vähän myöhemmin. Katselin sadetutkasta, että melko suuri sadealue lähestyikin Tamperetta. Söin normaalin aamupalan kotona ja ajoin sitten tuttuun tapaan autoni työpaikan parkkihalliin, josta kävelin Ratinaan. Olin paikalla noin tunti ennen lähtöä. Nautin tunnelmasta ja juttelin eri ihmisten kanssa. Aika moni tuli kyselemään vauhdinjaosta, jolla aion juosta. Kerroin tavoittelevani tasaista noin 5:35-kilometrivauhtia, jolloin huoltopisteillä olisi hyvin aikaa ottaa muutama kävelyaskelkin. Alamäissä oli tarkoitus mennä vähän kovempaa ja ylämäissä tasaisella rasituksella eli hitaammin. Tapasin myös toisen, flunssatoipilaana olevan työkaverini, jonka tavoite puolikkaalla oli, että me kahden tunnin jänikset emme saisi häntä kiinni.

Puolisen tuntia ennen lähtöä kävin wc:ssä, johon oli jonkin verran jonoa. Sitten vein reppuni tavarasäilytykseen. Menimme toisen jäniksen kanssa stadionin ulostulon kohdalle katsomaan maratonin lähdön, ja sen jälkeen lähdimme hakemaan sopivaa paikkaa lähtöalueelta. Yritimme muiden jänisten kanssa järjestäytyä tavoiteaikojemme mukaan.

Äänentoisto oli melko huono, joten lähtölaukaus pääsi yllättämään. Painoin oman kelloni ehkä sekunnin verran myöhässä käyntiin ja lähdin massan mukana kohti lähtöviivaa. Vähän ennen sitä pääsimmekin jo juoksuun.

Parkkipaikan kierroksen neulansilmässä oli sen verran ruuhkaa, että jäin toisesta jäniksestä muutaman metrin taakse. Ajattelin, ettei tämä haittaa, ja että vähän matkan päästä olisimmme taas rinnakkain. En kuitenkaan halunnut ottaa spurtilla häntä kiinni, koska tämä olisi ehkä aiheuttanut hämmennystä ja ärtymystä minua seuraavissa juoksijoissa. Muistin ottaa alun rauhallisesti, ja ensimmäinen kilometriaika olikin sopiva 5:32.

Matka eteni muuten mukavasti, mutta minun ja toisen jäniksen välinen matka kasvoi hitaasti. Se oli pahimmillaan useita kymmeniä metrejä. Kahden tunnin tavoiteaikaan tähtäävien joukkokin oli jakaantunut kahtia molempien jänisten taa. Matkan varrella jotkut juoksijat kyselivät tästä, ja sanoin että meillä oli kyllä tarkoitus juosta samalla vauhdinjaolla ja yhtä matkaa. Seitsemän kilometrin kohdalla olevalla huoltopisteellä huusin toiselle jänikselle, että hän odottaisi vähän. Pääsimme vierekkäin ja jatkoimme matkaa. Tarkistimme molempien kelloista ajan, ja totesimme olevamme jo yli 30 sekuntia tavoitetta edellä. Samalla tahdilla olisimme siis maalissa lähes kaksi minuuttia liian aikaisin. Sanoin, että yritetään edetä vähän maltillisemmin, ettei marginaali turhaan kasva liian suureksi.

Puolimatkassa käytiin stadionilla juoksemassa yksi kierros. Olin koko matkan ihmetellyt, kun en ollut nähnyt toista työkaveriani, mutta ensimmäisessä kurvissa näin tutun oranssipaitaisen kaverin juuri juoksevan ulos stadionilta. Hän oli siis noin puolitoista minuuttia meitä edellä.

Matka eteni tasaisella tahdilla ja mukavasti. Sykkeeni alkoi puolivälin jälkeen nousta yllättävänkin korkeaksi, vaikka olin alunperin uskonut pystyväni juoksemaan lähes koko matkan pk-alueella. Juoksu ei kuitenkaan tuntunut yhtään raskaalta, mutta ilmeisesti viikko aiemmin omalla vauhdilla juostu puolimaraton vaikutti taustalla.

Marginaalimme tavoiteaikaan nähden säilyi samana eli reilussa puolessa minuutissa. Parisen kilometriä ennen maalia sanoimme kanssajuoksijoille, että jos jollakulla on paukkuja jäljellä, niin loppukiriä kannattaa alkaa kohta viritellä. Stadionin ulkopuolella hidastimme ja kannustimme takana näköetäisyydellä olevia juoksijoita. Jonkin ajan kuluttua kurvasimme stadionille, ja aiemmin mainittu työkaverini oli sisääntulossa kannustamassa. Hän oli siis päässyt tavoitteeseensa. Stadionin kierroksella jatkoimme hidastelua, koska aikaa oli, ja huusimme kaikille takaa tuleville, että he voivat vielä päästä alle kahteen tuntiin. Kaikki heistä pääsivätkin, mistä jäi hyvä mieli. Itse katsoin kelloani ja kävelin muutaman viimeisen metrin, jotta pääsisin mahdollisimman lähelle tavoiteaikaa. Maaliviivalla pysäytin oman kelloni aikaan 2:00:00.

Lähdimme nauttimaan maalihuollosta. Muutama juoksija tuli kiittelemään tasaisesta vauhdista ja tsemppauksesta, mikä toki lämmitti, ja juttelimme muutenkin hetken eri ihmisten kanssa. Jänishommasta jäi taas hyvä mieli, ja muutenkin tapahtuma oli tutun laadukas, eli hyvin todennäköisesti osallistun uudelleen. Sadekaan ei lopulta alkanut lainkaan ainakaan puolimaratonin aikana, eli ilmeisesti sadealue oli mennyt vähän Tampereen ohi.

Kilometriajat ja keskisykkeet kuvaajana:

Kilometriajat ja keskisykkeet taulukkona:

Km 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 21,0975
Aika 05:3205:3005:3505:4805:3806:0505:2205:5305:3105:3305:5105:3405:3105:2905:4505:4105:4105:3205:3805:4206:1600:49
Keskisyke 129142144145145144145147147149152154157158160160160159159161162161

Takaisin etusivulle