Leopold's Cat Page - Kissojeni tarina

       .                      
       |\      _,,,---,,_     
ZZZzz  /,`.-'`'    -.  ;-;;,_.
      |,4-  ) )-,_. ,\ (  `'-'
     '---''(_/--'  `-'\_)

This is the story of my cats I wrote to the Usenet News group finet.harrastus.kissat 23rd May -95. Unfortunately this is in Finnish and I don't have the time to translate it in English.

From: leopold@sepelsotka.cs.tut.fi (Herranen Henrik)
Newsgroups: finet.harrastus.kissat
Subject: Re: Milla-neiti sai ystavattaren ...
Date: 23 May 1995 07:00:37 GMT
Organization: Tampere University of Technology (CS)
Distribution: sfnet
NNTP-Posting-Host: sepelsotka.cs.tut.fi
NNTP-Posting-User: leopold
In-reply-to: hamari@stekt.oulu.fi's message of 22 May 1995 14:13:38 GMT

In article <3pq66i$hvd@ousrvr.oulu.fi> hamari@stekt.oulu.fi (Marko Hamari) writes:
   Meidan 5-vuotias leikattu Milla narttumme sai ystavakseen 5 kuukautisen
   leikkaamattoman narttupennun Huldan .
........
   Nayttaa silta etta ongelma naiden kahden sukupolven valilla vain
   karjistyy, silla Hulda on huomannut Millan arkuuden ja on alkanut
   kayttaa sen kurjuutta haikailemattomasti hyvakseen. Huldan alussa tuntema 
   luontainen uteliaisuus on muuttumasssa julmaksi
   terrorisoinniksi :se karkottaa Millan pois Millan omalta ruokakupiltaan
   ja ajaa Millaa takaa . Milla juoksee ulisten karkuun
   eika nayta ymmartavan etta se kolme kertaa isompana pystyisi helposti
   pistamaan kuriin ja jarjestykseen moisen rauhanhairitsijan   .  
   Tama pistaa miettiman miten tassa nain paasi kaymaan ?
   Asioidenhan piti menna  painvastoin

Kissakirjat tuppaavat väittämään, että leikattu kissa häviää aina pidemmän päälle nokkimisjärjestyksessä leikkaamattomalle. Tämä on luonnon lakien kannalta täysin loogista ja järkevää; ehkä teille on päässyt käymään näin. Milla on isompi, muttei kykenevä tuottamaan jälkeläisiä. Ehkä Hulda tasoittuu leikkauksen jälkeen. Tai sitten ei.

Vastaan samalla tässä samassa nyyssinpätkässä pariin muuhunkin kommenttiin/kysymykseen ennen kuin kerron omista toisen kissan hankkimiskokemuksistani.

Aarne Rantala kirjoitti:
>Ainakin vanhempieni kotona on narttukissojen elinpiirin mittayksikoksi
>todettu pikemminkin hehtaari (100 m * 100 m) kuin neliometri . .
>kyseessa on tosin ollut leikkaamattomat navetta- ja peltokissat, 
>mutta sittenkin . . narttukissat tulevat keskenaan toimeen PALJON
>huonommin kuin kollit.

Mihin perustat väitteesi? Taas kerran lukemani kissakirjat väittävät ennemminkin päinvastaista (ainakin, jos kyseessä ovat leikkaamattomat kissat), samoin kuin omat kokemukseni (joista siis alla enemmän). Tyttökissat ovat siitäkin mukavampia, että niiden leikit ovat vähemmän raisuja kuin poitsujen, jolloin vahingossa revenneitä korvia/neniä/silmiä ei tule läheskään niin helposti.

Tiina M Kivivuori taas skriivasi:
>Tää taitaa mennä vähän asian vierestä mutta meille tuli perjantaina
>neljäs kissa Peppen (leikattu kolli), Jessen (leikattu kolli) ja Honeyn
>(leikkaamaton tyttö) seuraksi. Peppe ja Jesse ovat hyväksyneet uuden
>ötökän lievän sähinän ja oudostelun jälkeen. Sen sijaan Honey ei
>kertakaikkiaan voi hyväksyä uutta tulokasta. Sähinä ja murina alkaa heti
>jos pikkuneiti tulee parin metrin päähän. Pikkuneiti on ollut kovin
>apeissaan ja Honey selkeästi pelottaa sitä. Kumpaakaan neideistä ei ole
>tarkoitus leikata eli tilanteen ei voi odottaa mahdollisesti paranevan
>sitäkään kautta. Tosin aikaa on kulunut vasta pari päivää mutta Honey ei
>ole kyllä antanut senttiäkään periksi.

Kissoillehan on ihan normaalia murista toisilleen parikin viikkoa. Näin sanoi eläinkauppias, kun hermoromahduksen partaalla kävin taannoin kyselemässä, kuinka kauan kissatappelua kestää. Eli odottele nyt vielä vähän aikaa ja yritä siloitella altavastaajakissan oloa parhaasi mukaan.

Niin, lokakuussa -92 meille hankittiin Bitti, silloin kolmekuinen, vähän käytetty tyttökissanpentu.

Sitten piti jouluna viedä kissa maalle, missä oli isohko pystymetsäpaimenkoira Eppu ja komea kollikatti Takku. Ensin teimme Eppuun tutustuttamisen: kannoimme Bitin sisälle, mutta jätimme sen kissankantokoppaan. Sitten hyväluonteinen Eppu tuotiin metrin päähän häkistä ihmettelemään, että mikä ihme siellä kopassa murisee ja sähisee. Tätä jatkui vartin, mutta kun kukaan ei tehnyt mitään äkkinäistä ja Eppukin jaksoi maata rauhassa, alkoi laiskasti heiluva häntä muistuttaa Bittiä suuresti eräästä kissanlelusta. Avasimme varovasti häkin oven, ja Eppu vaan makasi hiljaa tuijottaen nappisilmillään Bittiä - häntä edelleen hillitysti heiluen. Lopulta Bitin pinna ei enää kestänyt, vaan sen oli pakko pikkuhiljaa hivuttautua häkistä ja lopulta hyökätä hännän kimppuun ja yrittää tappaa se. Eppua selvästi nauratti ja vähän ihmetytti. Sen jälkeen näillä ei ole ollut vaikeuksia tulla toimeen.

Takkuun tutustuttaminen oli vielä helpompaa: kun se tuli kotiin, Bitti luimisteli ensin pari minuuttia, mutta vielä saman illan aikana katit nukkuivat jo sylikkäin. Noh, mitäs kollikissalla olisi melkein valmista narttua vastaan ollut?

Kului puoli vuotta, ja kesällä -93 aloimme harkita kaverin hankkimista Bitille, kun kerran emme enää jaksaneet ihan niin paljoa leikkiä sen kanssa. Sattui niin, että tuttavaperheessä jouduttiin allergian vuoksi luopumaan kolmekuisesta tyttökissanpennusta ja näin saimme taas vähän käytetyn kissan.

Tähän aikaan minä ja Bitti olimme Raumalla töissä, ja Hipsu sai tepastella Tampereen kämpässä neljä päivää ennen kuin tulimme. Ja siitähän rähinä nousi. Bitti oli sitä mieltä, että hän omistaa kämpän; ikävä kyllä Hipsu, jolla ei aina ole liikaa itsesuojeluvaistoa, oli samaa mieltä. Hirveää sähinää ja kauheaa mukkelismakkelistappelua.

Sattui vielä olemaan niin, että minulla oli sinä viikonloppuna videokamera lainassa. Oli jännittävää huomata kuva-kuvalta -katselussa, että hurjimpienkin näköisissä taistelukohtauksissa kissat tuskin koskettivat toisiaan, vaan vain uhittelivat.

Joka ikinen kerta, kun Bitti näki Hipsun, se ajoi tämän johonkin nurkkaan. Bitti sai agressiivisena nukkua muualla ja Hipsu sai nukkua kanssamme makuuhuoneessa. Tämäkös Bittiä kenkutti.

Kolmantena päivänä Bitti ei enää ajanut niin raivokkaan näköisesti Hipsua takaa. Neljäntenä päivänä takaa-ajo alkoi näyttää yhä enemmän ja enemmän leikiltä - Hipsukin sai välillä ajaa takaa Bittiä. Viikon päästä kissat tunsivat jo rajansa ja sääntönsä niin hyvin, että vain harvoin takaa-ajot ja painimiset päättyivät sähinään.

Vuoden -93 jouluna Hipsu tutustutettiin Eppuun ja Takkuun samalla tavalla kuin Bittikin. Hipsu ei ole oppinut pitämään Epusta, eikä se ole täysin rauhallinen, kun koiria on samassa huoneessa, mutta kyllä Hipsu koiria sietää.

Aikaa on nyt kulunut kaksi vuotta. Edelleenkin kissat vaanivat toisiaan joka päivä ja hyökkivät toistensa kimppuun aina, kun vaan saavat tilaisuuden. Ja molemmista näkee sen, että ne nauttivat kisailuistaan täysin siemauksin. Tassuissa ei koskaan ole kynsiä esillä eikä kisailu pääty sähinään - paitsi, jos toisella kissalla on kiima. Kiimainen kissa häviää aina, ja toinen höykyttää sitä sydämensä kyllyydestä sen päivän parin aikana, joka e-pilleriltä menee vaikuttamiseen.

Bitti ja Hipsu nukkuvat lähes aina sylikkäin.

Kumpaakaan kissaa ei ole leikattu, eikä myös tulla leikkaamaan, koska ne ovat suhteellisen vähän aikaa vuodesta ulkona, ja silloin e-pillerit ovat aivan riittäviä.

	- Henrik